Nuori mies seikkailee  uskomattoman pahassa maailmassa. Tyttöystävä on raiskattu ja murhattu; joka paikassa tuntuu olevan pelkkää kaaosta mutta Candiden asenne on aluksi kuin Muumimamman. Hän uskoo kaiken olevan parhain päin, mutta matkan varrella alkaa hänenkin naiiviutensa hyytyä. " Jos tämä on paras mahdollinen maailma, millaisia sitten ovatkaan muut? "

 1700-luvun valistusfilosofi Voltairen Candide on satiirinen teos, jonka huumori kaikessa karmeudessaan liki sairaan huumorintajun omaavaa meikäläistä jaksaa naurattaa. " - Luuletko minun voivan syödä liikkiötä, kysyi Candide - - Mitä hyötyä minulla on, jos pitkitän kurjia päiviäni, koska minun täytyy viettää ne kaukana hänestä [ Kunigundesta, Candiden ihastuksen kohteesta] omantunnon vaivoissa ja epätoivossa ? - - Ja näin puhuessaan hän söi koko ajan.

Minulle tuli mieleen Mika Waltarin Mikael Karvajalan ironinen huumori, jossa inkvisiittori kuulustelee Mikaelin koiraa tyyliin Tunnusta olevasi paholaisen kätyri...Myös kohta, jossa Candide on tavannut entisen opettajansa Panglossin järkyttävän huonossa kunnossa, kääntyy mitä hykeryttävämmäksi ironiaksi opettajan luetellessa  "merkillisen sukupuun"  paronittaren seuranaisesta Kolumbuksen matkakumppaniin saakka. " Ellei näet Kolumbus olisi saanut eräällä Amerikan saarella tätä tautia, joka tekee suvun jatkamisen mahdottomaksikin - - meillä ei olisi suklaata eikä kokenilliväriä. - - Toistaiseksi se on edistynyt ihmeellisesti meidän keskuudessamme ja varsinkin kunniallisista palkkasotureista koostuneissa suurissa sotajoukoissa - - kummallakin puilella on suunnilleen kaksikymmentätuhatta kuppatautista."  

Kirjoittakaahan muutkin ajatuksianne tästä valistuksen ajan kuuluisasta teoksesta. Minusta se on valitettavan ajankohtainen.

Vuonna 1870 ilmestynyt Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven ( 1834 - 72) pääteos ja myös kansalliskirjallisuutemme pääteokseksi mainittu - ja mikä ettei. Niin mainio kirja on kyllä kyseessä. Mielestäni veljesten henkilöhahmot sekä heidän välisensä dialogi puhumattakaan veljesparven tempauksista ovat ihan parasta luettavaa nykyäänkin. Veljeksistä vanhin on Juhani, joka on niin kiivas ja tappeluihin altis, että hänet voisi nähdä jopa potentiaalisena koulukiusaajana. Eero taas nuorimpana mutta älykkäimpänä ,ainakin mitä tulee verbaaliseen lahjakkuuteen, tulee menestymään elämässään paitsi " jahtivoutina" myös nimismiehen uskottuna kynämiehenä sekä omia tekstejään sanomalehtiin lähettelevänä mielipidevaikuttajana. Veljekset eivät jää Impivaaraan vaan, kuten tiedämme, sopeutuvat yhteiskuntaan ja sen vaatimuksiin. " Muutoksesta, joka tapahtui veljeksissä ja tämän kautta Impivaaran pihoilla ja vainioilla, kulki pian maine ympäri pitäjää. Tuota ensin tuskin uskottiin, mutta maine pysyi totena, jota kummastuen kerrottiin; ja rupesipa vähitellen nousemaan veljeksille arvoa ja kunniaa." 

Toivoisin teiltä armaat lukijat, kommentteja teidän Seitsemästä veljeksestänne. Mikä teidän mielestänne on kirjan hykerryttävin kohta? Mikä sinut on saanut tarttumaan kirjaan ? Mikä on sinun lempikohtasi romaanissa?

Hei, tässä hätäisiä juhannusvinkkejä!

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin olenkin jo esitellyt täällä. Vakuutan, että kannattaa lukea.

Nick Hornbyn About a boy on paitsi hyvää englannin harjoitusta tällaiselle keskitason englannin osaajallekin myös mielestäni ihan koskettava kuvaus helppoa elämää elävän yli kolmekymppisen sinkkumiehen ja yksinhuoltajaäidin pojan näkökulmista. Poika koittaa luovia äitinsä mielialojen mukaan, mikä on aika yleistä yhden vanhemman perheissä. En taaskaan ole katsonut elokuvaa, koska en niin välitä Hugh Grantin puudelinkarismasta, mutta luulisin kirjan olevan paljon parempi kuin elokuva.

Sakari Virkkusen Ståhlberg Suomen ensimmäinen presidentti on romaanin muotoon kirjoitettu ja sopii, vaikka valtiohistoriamme ei niin kiinnostaisikaan. Ståhlberg oli leskimies lapsilaumansa kanssa tultuaan valituksi presidentiksi. Hän avioitui Esterinsä kanssa osin varmaan siitä paineesta, että presidentillä on oltava puoliso. Lapset ja Esteri eivät ihan löytäneet yhteistä säveltä. Esterin ulkopuolisuuden tunne kosketti minua. Hän matkusteli ja edusti paljon yksin juuri tästä syystä.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike oli mielestäni jopa hulvattomampi kuin ensimmäinen Mielensäpahoittaja. Jos nuorella miehellä on keskiolutta ja ranneketjuja, vaikka tilillä ei juuri rahaa olisikaan, niin onhan se aika merkillistä Mielensäpahoittajan näkökulmasta.

Jostakin syystä kovin ovat maskuliinisia nämä vinkkini! Vakuutan, että tutustumisen arvoisia kirjoja. Käykää kimppuun!

Liki joka kesä kaivan kirjahyllyni salaisesta siivestä tämän Laila Hietamiehen ( nykyään kirjoittaa tyttönimellään Hirviniemi)  Sonja-sarjan, joka toisaalta viehättää niin, että ahmaisen nämä parissa päivässä putkeen. Toisaalta näissä on myös paljon ärsyttävää ja jopa hävettävääkin... Minussa on sitä vanhaa elitististä kirjapuritaania, joka ei ihan täydestä pysty ottamaan näitä historiallisia romanttiseen sävyyn kirjoitettuja kapeasti kuvattu nainen pääroolissa - kirjoja. Mikä niissä sitten viehättää? Tietenkin historiallinen perspektiivi ja historian eläväksi tekeminen ovat niin Hietamiehen kuin Kaari Utrionkin ja vastaavien kirjoissa tärkeintä. Yksilön näkökulma on aina mielenkiintoinen.

Sonja Orbeliaani, aatelinen venäläisnainen, on minäkertojana kaikissa kolmessa romaanissa : Sonja, Valkoakaasiat sekä Myrskypilvet. Ensimmäisessä osassa tuodaan esiin kehyskertomuksen omaisesti tarinan muodostuvan Sonjan päiväkirjoista, jotka neuvostosotilas on löytänyt  Tarskoje Selon Aleksanterinpalatsin ullakolta ja jotka Sonjan ruhtinasveli luovuttaa kenellepäs muulle kuin kirjasarjassa kovasti romantisoidulle Mannerheimille, joka on Sonjan päiväkirjat saadessaan 82-vuotias. Sonja kuvautuu juuri niin itsekkäästä näkökulmasta kuin Venäjän keisariperheen lähipiirin  ( olipa Sonja jonkin aikaa jopa keisarinnan seuraneitinä) etuoikeutettu jäsen varmaan lienee ollutkin. Tietysti kerronnan ja kuvauksen painopiste on usein puvuissa ja miljöössä. Pietarissa käyneenä tiesin toki, millaista keisarillista loistoa siellä vieläkin voi käydä ihmettelemässä, mutta se, että nuorelle neitokaiselle oli varattu aivan omia palatseja, yllätti.

Vaikka jo kirjasarjan alussa ( Valkoakaasiat) vihjataan Venäjän viimeisen keisarin heikkouden kylväneen kansassa vihaa, on tästä formaatista turha hakea juuri minkäänlaista yhteiskunnallista tietoisuutta. Korkeintaan junan ikkunasta Sonja havaitsee kansaa: naisia kirjailluissa puseroissaan ja miehiä korkeavartisissa saappaissaan. Hmm... kansallisnukkejako? Lisäksi sarjaan kuuluu Viktoria, joka ulottuu vallankumousvuoteen, enkä ehtinyt sitä nyt uusiksi lukea. Eikä taida olla järkevää paljastaa Viktorian vanhempia. Äidin arvaa lukemattakin, mutta isä... no, lukekaa ja kommentoikaa itse.