image.jpg Että hän muistaisi saman on romaanin nimenä runollinen ja lupaava. Elina Hirvosen vuonna 2005 julkaistu romaani kertoo minulle tarinan Annan ja hänen veljensä Joonan perhehelvetistä ja siitä, mitkä ovat sen seuraukset. Joona on mielisairaalassa,  ja Annan peilaa omaa elämäänsä karvaisiin lapsuudenmuistoihin. Joonan mielenterveys on järkkynyt, ja Annalle tuntuu jääneen huolehtijan rooli.

Annan rakkaussuhde amerikkalaiseen Ianiin ja tämän kipuilut sotatraumaisen isän vuoksi jäivät minulle täysin toisarvoiseksi Joonan tarinan rinnalla. Ian tuntui välillä kovin paperinmakuiselta hahmolta, joka ei jaksanut kiinnostaa. itselleni kirjasta jäi koskettavimmaksi kohta, jossa isä tuntuu edes hetken verran ymmärtävän oman osuutensa poikansa kohtaloon.